1970-luvulla muutettiin Öjskogin puistoon pieni koulu jota kutsuttiin yleisesti ”Schtjittpåttin yliopistoksi”. Koulun sisustus on ajanmukainen.
Kirjoitusvälineinä käytettiin rihvelitaulua, liitua ja jäniksenkäpälää, jotka kaikki ovat tallella koulussa. Opetus muodostui enimmäkseen Raamatun ulkoa opettelusta sekä oikeinkirjoituksesta.
Kasvatus oli erittäin tärkeää. Koulutuvan seinillä voi tutustua varoittaviin esimerkkeihin, esim. mitä tapahtuu jos juo alkoholia. Koululaisen elämä oli ennen aikaan kovin toisenlaista. Kouluun oli esimerkiksi tultava aikaisemmin lämmittämään ja kantamaan vettä ennen koulun alkua.